Tsöhö tsöhö, yks kaks.

Viime postauksessa pääsi niin hyvään vauhtiin noitten tän rundin mikromafoonien kanssa, että jatketaas siitä.

Salirundin ratoksi ollaan sitten etsitty tuolle meidän pääjohtajallemme sitä the-mikkiä oikein urakalla.
Se Shuren KSM 8 on muuten tosiaan aivan pirun mainio mikki, mutta se kumma saturaatio tietyillä taajuuksilla ja tietyissä kulmissa rupes rassaamaan. No minähän otin siitä konepellin auki ja rupesin tutkailemaan, että missä sillä villakoiralla on se ytimensä?
No grillissähän se. Siinä on sisäreunan ympärillä sellainen silkki/nylon tms. kalvo, joka toimittaa satunnaisesti kazoon virkaa. Se liittyy ilmeisesti jotenkin proximityn hallintaan, mutta tuottaa näemmä omat ongelmansa. Oon melko varma, että sen vois dempata parilla hienovaraisella liikkeellä, mutten viitsi ostaa moista itselleni ihan vaan modaamisen ilosta. Erinomaisen harmillinen suunnitteluvirhes.
FullSizeRender 7

Kimmohan toi meille sitten tuonne Varkauden päheesti nimettyyn Warkaus-saliin, kasan muita käsikapulavaihtiksia.
Läjästä löytyi Shuren KSM9, DPA:n defacto, Senkun 965, ja Neumannin 104.
Täytyy sanoa, että aika iloinen ongelma oli noista valita parasta.

No sen Nipan mä hylkäsin ihan kättelyssä, kun mun kokemukseni mukaan se soundaa taivaalliselta, mutta se vuotaa ihan pirusti. Studiossa ja tosi isoilla lavoilla, jossa ei oo muita juurikaan möykkäämässä, toi toimii ihanasti.

DPA oli lähtökohtaisesti erittäin hyvä ja solistin, sekä monitoristin välitön lemppari. Mä en vaan saanut sitä jotenkin tarpeeksi framille. Kun valittelin soundin nuhaisuudesta, niin Tuure tuumas, että "mulla itseasiassa on vähän nuha". Ehkä se sitten oli vaan liian hyvä kyseiseen äänilähteeseen. Pitää joskus vielä tsekkailla sitä tarkemmin.

Senkun965 on taattu ysisataasarjalainen ja salettiin popimpaan kamaan ihan kurgo, mutta mä kaipaan tähän juttuun vähän orgaanisempaa otetta. Nyt ei ollut sen "kostealla sormella ilmapallonpintaa" -keskialueen aika. Hämmentävän samankaltainen soundimaailma 935:n kanssa, jossa on kuitenkin ihan erityyppinen kapseli.

Ksm9 taas oli välittömästi siinä. Kun vähän jarruttelee sitä yhtä pienen pientä resonanssia parin kilon huitelita ja ottaa laatikkoa pois neljästäsadasta, niin avot!
Reagoi todella nätisti kompressoriin sekä ekvalisointiin ja mitä siihen vuotoon tulee, niin eihän sitä ole.
Ihan käsittämätön kapine! Niinkuin ukko vetäis laulukopissa, eikä konserttisalissa, rumpujen ja perkkakiskan edessä.

Oheisessa luontokuvassa möllöttää lisäksi Airin black bullet. Ribbonmikkejä käytetään yllättävän harvoin livetouhuissa ja ihan suotta. Ei ne niin herkkiä ole rikkuuntumiselle, jos niitä pitää edes seminätisti. Jos hajoo, niin kaupasta saa huntilla uuden. Ja kasikuvioisina, niillä voipi säädellä tosi hyvin lavavuotoja. Mulla on yks perkkaoverina, niin että sen kuuro sivu osoittaa rumpuihin. Toimii kuin tauti, eikä pehmeäsoundisena riivi se kilikatus korvaa. Toisen hommasin nyt konserttihaitarille. Eipä riivi, voi poimia äänilähteen vähän kauempaa ja jälleen kerran, se kuuro kylki kohti muuta orkkaa, niin ei vuoda mitn. Ja jos tollanen kultanen pötikkä ei sinne Killerlizards of hell:in (saa käyttää) lavalle oliskaan omiaan, niin noi kaikki kiinan perusribbonit on ihan tarpeeksi hyviä soundillisesti. Rungot niissä yleensä ekana pettää. Sitä varten on olemassa jeesusteippiä ja pikaliimoja metalleille.


Kommentit

Suositut tekstit