Vuodenrippeitä

Se on niinkuin lusittu tämän vuoden keikat, paria hassua lukuunottamatta, joten lienee aika päivittää loppuvuoden kuulumisia ajan tasalle.

Viimekuun puolessa välissä oli pitkästä aikaa niin herkullinen tilanne, että mun piti kaivaa bassoni ja analogisynahkoni naftaliinista ja käydä vähän soittohommissa. Kyseessä oli se isäni muistokonserttisarjan päätöskonsertti, josta on ollut taannoin puhetta täälläkin.
Hitto että oli mahtavaa päästä taas huipputyyppien kanssa lavalle. Osa soittajista oli mulle ennestään ihan uusia tuttavuuksia, mutta mikäpä sen nopeampi tapa tutustua, kuin mennä kylmiltään yleisön eteen ja ruveta kolaamaan?

Koko konserttisarja päätyi vielä nauhalle, jonka jo ehdin jo miksaamaan ja masteroimaankin. Se odottais nyt tuossa julkaisua. Tollasta matskun ja kokoonpanojen kirjoa ei ole missään! Lisäksi nauhoitus onnistui aivan erinomaisesti. Siitä suurkiitos Malmitalon Äänimestarille, Juutis Samille!
Isäkeikka

Se oli varsin elähdyttävää se. Seuraavana päivänä olikin energiaa repiä keikkaa oikein kunnolla.
Tuossa taannoin katselimme Kimmon kanssa ko. päivän aikatauluja, mi ohjelmatoimisto oli meille järjestänyt ja oltiin siinä sitten tovi Moilasen Hoona, että eihän tämä nyt vaan fyysisesti onnistu.
Piti näetsen olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Meillä oli nimittäin alkuillan keikka Lahden messuhallissa, josta samointein piti paukata Kalastajatorpalle, Helsinkiin yksityistilaisuuteen. Ja kun meinaan että samointein, niin se oli just niin. Auto olisi tankattava etukäteen ja rengasrikkoihin ei olisi varaa.
Ja soundcheckit oli tietty päällekäin ja ja...
No onhan meitä kaksi äänihanua, niin jakaannuttiin sitten siten, että Kimmo meni Lahteen kasaamaan ja mä menin Stadiin. Onneksi noilla ammattimuusikoilla on aina sen verran ylimääräistä soitinta nurkissa, niin voitiin jakaa tuota backlinea kahteen paikkaan.
Ja kun molemmissa päädyissä oli erinomaisen mahtavaa tekniikan ammattilaista vastassa, niin mikäs siinä.

Lahden halli kuulosti ihan hallilta. Hitaammissa biiseissä se kuulosti paikoin jopa musiikilta. Basari soi valehtelematta jotain 5sek. joka iskulla. Keikan jälkeen lausuin pienenpienen rukouksen Apiksen miksaajan puolesta, riivin apuna lavan tyhjäksi maailman nopeiten ja hyppäsin bändin pakuun, jolla syöksyttiin samoin tein Helsingin päähän.
Lahti

Torpalla oltiinkin perillä ruhtinaalliset 15min. ennen keikan alkua. Siinä etsittiin vähän vielä hukkunutta haitaria, Kimmo viritteli vähän kitaroita ja kanavaa auki ajallaan. Ihan siitäkin keikka tuli.

Kalastajantorppa

Viikolla oli kivasti taas studiohommia ja perjantaina jälleen keikalle. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä kovin kauas, kun meillä oli pikkujoulukeikkaa Vanajanlinnassa. Portinpieleen jäi väliä pitkälti kolmatta senttiä, kun Tero peruutteli Paavimme portista sisään.
Hitto miten hieno paikka on tuo "Vanis". Ja mukavaa henkilöstöä.
Sali oli nätti ja keikka ihan mukiinmenevä. Joku tyyppi siellä meinas ruveta tötöilemään agressiivisesti, mutta mä tuijotin sen hiljaiseksi. Pikkujoulukausi on kyllä yhtä katharsiksen kulta-aikaa. Mutta pliis, voisko sen dokaamisen lopettaa siinä vaiheessa, kun hauskanpito muuttuu egon paisuttua liian suureksi, ja homma menee kiukun puolelle?
Karavaani Vanaja2
Keuruulla on sellainen hotla kuin Keuruuselkä. Sen yhteydessä on tosi vekkulin mallinen ruokasali, jonka yhteen "nurkkaan" on rakennettu hieman liian pieni lava, jota on sitten jatkettu ns. pysyvillä väliaikaisratkaisuilla, eli pultattu vanerilevyjä podestojen päälle, silleen että varmasti on ihan pirun ruma. Olin kuullut huhuja, että tila on vaikea. No olihan siinä haasteita sijoittaa PA, mutta kun sen sai kohilleen, niin toi mesta soi yllättävän hyvältä. Paljon puurimaa ja parrua, sojottamassa vähän jokaiseen suuntaan, niin sehän toimii mainiona diffusorina.
Karavaani Keuruu


Semmonen vekkuli häppeninki oli käyny mestassa bändille viimekerralla, että kesken keikan meni koko pitäjästä sähköt. No tupa oli ihan täynnä, niin minkäs teet: Orkka nousi eturiviin keisien päälle ja soittivat keikan loppuun pimeässä ja akustisesti. Kuulemma Tuurella lähti aika hyvin ääni, kun piti vähän niinku kuulua takariviinkin, mutta sitä keikkaa muistellaan kylillä vieläkin, että "hieno oli!"

No vuosipäivän kunniaksi, me vedettiin kesken keikan ns. liinat kiinni ja pojat vetivät yhden biisin pimeässä ja täysin akustisesti. Jengi meni ihan pähkinöiksi! Homma toimii, kun panee toimimaan.

Karavaani Vanaja

Vähän oli epämääräinen huoneus osunu arvassa meikäläisen kohdalle, kun aamuroudauksessa, ei tuo henki oikein meinannut kulkea. Onneksi meillä on tekniikassa tuo yks astmaatikko, niin se lainas mulle piippuaan ja taas jaksoivat keuhkorakkulat käsitellä happimolekyylejä.


Olen tuossa jo tovin kaivannut keittiöön uusia kailottimia. Siellä on ollut oikein mainiot, tosi kummalliset seisariviritelmät, joissa on elementtejä vähän joka toisella kyljellä ja jotka ovat palvelleet erinomaisesti, mutta mä olen haikaillut jotain modernimpaa ja hifimpää ja vaimo puolestaan jotain sirompaa ratkaisua.
Vinska

No minähän löysin netistä sellaiset legendaariset suomalaiskailottimet, kuin Gradient 1.2.
Olen aina tykännyt niitten eriskummallisesta estetiikasta. Kauhea tinkaaminen päälle ja löydettiin myyjän kanssa yhteinen sävel. Siitä sitten polleana vaimolle viestiä, että tämmöset olis tulossa nyt sittennii, niin vastapalloon tuli aika nopeasti että: "Olen pahoillani rakkaani, mutta noi on ihan helvetin rumat." No meidän parisuhde kun perustuu molemminpuoliseen huomioon ottamiseen, niin skippasin ne sitten. Eikä itseasiassa jäänyt pahasti harmittamaan. Seuraavana päivänä Tori auki ja siellähän joku Tamperelainen juippi kauppasi priimakuntoisia Minipodeja ihan pilkkahintaan. Neljäsosalla uusien hinnasta ja kotiinkuljetettuna!
Kyseessähän on jo 90 luvulta asti tuotannossa oleva kaiutin, jota ovat valmistaneet useat eri valmistajat: mm. Blueroom, B&W,  Scandyna ja jota on ollut suunnittelemassa mm. Laurence Dickie, jonka käsialaa ovat mm. B&W:n nautilukset.
Kyllä nyt on nättiä.
Minipod

Niin ja kun on noin nätit kaiuttimet, niin pitäähän niille olla nätit piuhatkin. Saanko esitellä
Jazmanaut tuoteperheen kuopus

No-nonsense -kaiutinpiuhat. 

Suunnittelufilosofia johdinten takana: 

-Laatumateriaalit, joista eliminoitu jo suunnitteluvaiheessa esoterinen anomalia ja mahdollisimman kaikenkattavasti negatiivisten tasojen värähtelyt. 
-Laboratorioluokan liittimet. 
-Jämäkkä "buutsinkestävä" materiaali, joka ei mene "sykkyrälle". 
-Korkea kotimaisuusaste. 

Teknistä speksiä: 

-Maailman ainoa piuha, jossa on negatiivinen hellasärö. 
Eron kilpaileviin tuotteisiin aistii paritaloudessa välittömästi. Ominaisuus on rakennettu pieteetillä sukupuoliriippumattomaksi. 
(Vaikutus kotitalousriippuvainen. 0-100%[Keskiarvo täydet 50%]) 

Subjektiivissa kuuntelukokeissa tuotteen on todettu olevan mm.: 

-Huomattavasti parempi erittäin hyvin sisäänajettuun peruskaiutinpiuhaan verrattuna. 
(No-Nonsense on heti valmis, ilman sisäänajoaikaa.) 
-Vetää vertoja jopa yli kymmenen kertaa kalliimpiin kilpailijoihinsa nähden. 

Pinnoitukseen löytyy runsaasti värivaihtoehtoja, kaikkiin sisustustyyleihin. 

Johdinmateriaalin tehonkesto on mitoitettu toimimaan yhtäläisesti niin herkkien putkivahvistinten, kuin järeämpien high-end päätteittenkin kanssa. (Tällä kaapelilla voisi ajaa turvallisesti, vaikka hehkulamppupatteristoa!!!) 
- Tuotteessa käytetään CE ja TUKES (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) hyväksyttyä kaapelia.
Piuha




Kommentit

Suositut tekstit