Keikkapursketta
Keikkasyksy lähti taas toudella kivasti käyntiin.
Eka tuli kutsu lähtä Turun Dynamoon miksaamaan Plutonium 74- orkesteria.
Miten moisesta voisi kieltäytyä?
Maailman paras bändi, jossa soittaa maailman parhaimpia tyyppejä!
Dynamokin on kovin kiva kapakka ja viimekerrasta olikin jo vierähtänyt aikaa.
Haastavahan se on paikkana toki. Se neljän neliön irtopalalava ei ole mielestäni ihan loistava kannattamaan tuollaista yhdeksänhenkistä retkuetta ja mietinkin siinä purkavani koko lavan pois ja panevani bändin lattialle skulaamaan. Mutteihän ne olisi mihinkään sieltä näkyneet.
No kaljatynnyreitä ja kaikenmoisia irtotasoja kun kasasi siihen ympärille, niin jotenkin tapahtui taas ihme ja kaikki tyypit ja tyypittäret siellä lopulta töröttivät ihan sulassa.
Onneksi oli muuten tämä tuuraava talonmies ihan parhaustyyppejä. Se kävi aiemmin toteamassa että siellä on sidefillit paskoontuneet ja hoiti pari ylimääräistä monitoria mestoille. Neljä on aika minimi tolle sakille. PA jäi vielä kivasti puoliksi bändin taakse niin kyllähän ne kuulivat. Melkolailla sai vääntää kierron kanssa, mutta ei kuitenkaan tarvinnu ihan hirveästi hävetä keikallakaan. Se on vaan aina vähän haastavaa, kun pari viulistia pitäis saada kuulumaan tommosen orkesterin alta, oli ne PA:n edessä, tai ei.
No tupa oli pullollaan, meininki kuuma niin musiikillisesti kuin fyysisestikin ja kaikinpuolin ihanaa oli hommeli! On se vaan kova livebändi.
Seuraavalla viikolla oli vuorossa tämän kauden eka Tuure & Kaihon Karavaani keikka, Helsingin Glorian olohuoneklubin yllätysesiintyjänä. Olivatpa osanneet tehdä kerrankin siitä punaisesta kaikukammiosta viihtyisän ja kaikin puolin miellyttävän miljöön. Ja uuden äänentoiston mukana se helvetillinen bassohuminakin oli saatu jotenkin järkeväksi. Oli jotenkin mystinen fiilis mennä pitkästä aikaa taloon, jossa toimin tovin tekniikan pomona, tuossa vuosituhannen vaihteessa. Mikään ei nimittäin ollut muuttunut. Saman oven sama raami kinnaa vieläkin ja sama puuramppi kolisee roudatessa pois paikaltaan, kuin silloin 15v sittenkin. Jos se ei toimi, niin siihen tottuu.
Se mikä oli huikean jännä huomata, oli bändin jännitys. Uus levy ulkona ja pitkä keikkatauko, niin nuo veteraanimuusikot olivat ihan paskat housussa. Mahtavaa! Jos tommonen tilanne ei jännittäisi, niin voisi jo vähän kyseenalaistaa tehdyn työn merkittävyyttä.
Torstaina oli keikkailussa itselläni välipäivä, mutta bändi kävi vetämässä akustisen keikan Kom teatterin tukkoon ammutussa baarissa. Oli kuulemma tajuttoman kova keikka. Ei ihmekään kun edellisenä päivänä oli keritty ns. "löysät pois".
Itse vietin ko. torstai-illan menemällä jo edellisessä postauksessani mainitsemaani muistokonserttiin.
Perjantaina oli yksi tämän bändin iiseimpiä roudauksia. Olimme nimittäin sopineet keskiviikkona Glorian kanssa, että voimme jättää kamat sinne varastoon välipäiväksi. Näetsen tämä seuraava keikka sijaitsi noin 30m päässä G-livelabissa, niin pukattiin ne suoraan naapuriin sisään.
Paikka on outo. Ensinnäkin siellä roikkuu valtavat määrät Genelecejä. Pääpönttöinä on arvoauton kokoiset (ja hintaiset) lippulaivansa ja viivelinjoinakin roikkuu kosolti saman malliston pienempiä versioita. Lisäksi vähän jokapaikassa on pienempiä lähikenttämalleja huolehtimassa keinoakustiikasta.
Mun täytyy myöntää, että olin optimistisen skeptinen suunnittelun suhteen. Genelec tekee studiomonitoreja. PA-kaappejahan ne eivät ole suunnitelleet aikoihin. Ja ikäväkyllä hommat menevät yleensä niin, että mitä enemmän niitä kaiuttimia ripustellaan ympäri kämppää, niin sitä enemmän saadaan aikaan myös ongelmia.
Olihan tuollakin siellä täällä kuultavissa liuskoittumista etc. mutta ihan tajuttoman paljon vähemmän, kuin olisin osannut kuvitellakaan. Semminkin kun paikalle paukkaa tupa täyteen ihmisiä, niin tollaset fysikaaliset pikkufibat maskautuu vielä entisestään. Ihan tajuttoman hyvää duunia on arvon ihmiset tehneet!
Niin ja se Tapio Lokin keinoakustiikka... Tilahan itsessään on tosi kuollut akustisesti, joten akustiikka väännetään aika monimutkaista algoritmia pukkaavalla purkilla. Ja mikä hienointa, siihen purkkiin pääsee reaaliaikaisesti käsiksi. Tai en minä tiedä onko sitä tarkoitus sörkkiä kesken keikan, mutta mä pyysin välittömästi saada kontrollikoneen mikserin viereen.
Kelatkaas nyt: Mä voin päättää, ajanko vaikka bassoa ja basaria humisemaan sinne tilaan! Tai tahdonko suoraan akkarisoundiin enemmän tilaa, kuin lauluun? Ja mikä parasta, voin viedä bändin kuulijoineen biisikohtaisesti (Tai vaikka kesken biisin) intiimistä jazzklubista valtavaan katedraaliin! (Ja feidata sen katedraalin sisään vasta siihen biisin massiivisimpaan kohtaan.)
Kuulostaa ehkä siltä, että nyt lähti Jazmalta mopedi lapasesta, mutta kun tuota käyttää niin subliminaalisesti, että sen tajuaa vasta kun sen ottaa pois, niin toi hommeli toimii tajuttoman hyvin.
Sekään ei haitannut, että bändi veti ehkä yhden parhaimmista keikoistaan ja mä sain siinä samalla hiottua mikseriini vihdoin semmoisen pohjan, että siitä on aina hyvä rakentaa keikka kuin keikka.
Yksi urani parhaimmista keikoista. Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin hattua nostaa!
Erikoismaininta menee myös uskomattoman mukavalle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Bravo!
Eka tuli kutsu lähtä Turun Dynamoon miksaamaan Plutonium 74- orkesteria.
Miten moisesta voisi kieltäytyä?
Maailman paras bändi, jossa soittaa maailman parhaimpia tyyppejä!
Dynamokin on kovin kiva kapakka ja viimekerrasta olikin jo vierähtänyt aikaa.
Haastavahan se on paikkana toki. Se neljän neliön irtopalalava ei ole mielestäni ihan loistava kannattamaan tuollaista yhdeksänhenkistä retkuetta ja mietinkin siinä purkavani koko lavan pois ja panevani bändin lattialle skulaamaan. Mutteihän ne olisi mihinkään sieltä näkyneet.
No kaljatynnyreitä ja kaikenmoisia irtotasoja kun kasasi siihen ympärille, niin jotenkin tapahtui taas ihme ja kaikki tyypit ja tyypittäret siellä lopulta töröttivät ihan sulassa.
Onneksi oli muuten tämä tuuraava talonmies ihan parhaustyyppejä. Se kävi aiemmin toteamassa että siellä on sidefillit paskoontuneet ja hoiti pari ylimääräistä monitoria mestoille. Neljä on aika minimi tolle sakille. PA jäi vielä kivasti puoliksi bändin taakse niin kyllähän ne kuulivat. Melkolailla sai vääntää kierron kanssa, mutta ei kuitenkaan tarvinnu ihan hirveästi hävetä keikallakaan. Se on vaan aina vähän haastavaa, kun pari viulistia pitäis saada kuulumaan tommosen orkesterin alta, oli ne PA:n edessä, tai ei.
No tupa oli pullollaan, meininki kuuma niin musiikillisesti kuin fyysisestikin ja kaikinpuolin ihanaa oli hommeli! On se vaan kova livebändi.
Seuraavalla viikolla oli vuorossa tämän kauden eka Tuure & Kaihon Karavaani keikka, Helsingin Glorian olohuoneklubin yllätysesiintyjänä. Olivatpa osanneet tehdä kerrankin siitä punaisesta kaikukammiosta viihtyisän ja kaikin puolin miellyttävän miljöön. Ja uuden äänentoiston mukana se helvetillinen bassohuminakin oli saatu jotenkin järkeväksi. Oli jotenkin mystinen fiilis mennä pitkästä aikaa taloon, jossa toimin tovin tekniikan pomona, tuossa vuosituhannen vaihteessa. Mikään ei nimittäin ollut muuttunut. Saman oven sama raami kinnaa vieläkin ja sama puuramppi kolisee roudatessa pois paikaltaan, kuin silloin 15v sittenkin. Jos se ei toimi, niin siihen tottuu.
Se mikä oli huikean jännä huomata, oli bändin jännitys. Uus levy ulkona ja pitkä keikkatauko, niin nuo veteraanimuusikot olivat ihan paskat housussa. Mahtavaa! Jos tommonen tilanne ei jännittäisi, niin voisi jo vähän kyseenalaistaa tehdyn työn merkittävyyttä.
Torstaina oli keikkailussa itselläni välipäivä, mutta bändi kävi vetämässä akustisen keikan Kom teatterin tukkoon ammutussa baarissa. Oli kuulemma tajuttoman kova keikka. Ei ihmekään kun edellisenä päivänä oli keritty ns. "löysät pois".
Itse vietin ko. torstai-illan menemällä jo edellisessä postauksessani mainitsemaani muistokonserttiin.
Perjantaina oli yksi tämän bändin iiseimpiä roudauksia. Olimme nimittäin sopineet keskiviikkona Glorian kanssa, että voimme jättää kamat sinne varastoon välipäiväksi. Näetsen tämä seuraava keikka sijaitsi noin 30m päässä G-livelabissa, niin pukattiin ne suoraan naapuriin sisään.
Paikka on outo. Ensinnäkin siellä roikkuu valtavat määrät Genelecejä. Pääpönttöinä on arvoauton kokoiset (ja hintaiset) lippulaivansa ja viivelinjoinakin roikkuu kosolti saman malliston pienempiä versioita. Lisäksi vähän jokapaikassa on pienempiä lähikenttämalleja huolehtimassa keinoakustiikasta.
Mun täytyy myöntää, että olin optimistisen skeptinen suunnittelun suhteen. Genelec tekee studiomonitoreja. PA-kaappejahan ne eivät ole suunnitelleet aikoihin. Ja ikäväkyllä hommat menevät yleensä niin, että mitä enemmän niitä kaiuttimia ripustellaan ympäri kämppää, niin sitä enemmän saadaan aikaan myös ongelmia.
Olihan tuollakin siellä täällä kuultavissa liuskoittumista etc. mutta ihan tajuttoman paljon vähemmän, kuin olisin osannut kuvitellakaan. Semminkin kun paikalle paukkaa tupa täyteen ihmisiä, niin tollaset fysikaaliset pikkufibat maskautuu vielä entisestään. Ihan tajuttoman hyvää duunia on arvon ihmiset tehneet!
Niin ja se Tapio Lokin keinoakustiikka... Tilahan itsessään on tosi kuollut akustisesti, joten akustiikka väännetään aika monimutkaista algoritmia pukkaavalla purkilla. Ja mikä hienointa, siihen purkkiin pääsee reaaliaikaisesti käsiksi. Tai en minä tiedä onko sitä tarkoitus sörkkiä kesken keikan, mutta mä pyysin välittömästi saada kontrollikoneen mikserin viereen.
Kelatkaas nyt: Mä voin päättää, ajanko vaikka bassoa ja basaria humisemaan sinne tilaan! Tai tahdonko suoraan akkarisoundiin enemmän tilaa, kuin lauluun? Ja mikä parasta, voin viedä bändin kuulijoineen biisikohtaisesti (Tai vaikka kesken biisin) intiimistä jazzklubista valtavaan katedraaliin! (Ja feidata sen katedraalin sisään vasta siihen biisin massiivisimpaan kohtaan.)
Kuulostaa ehkä siltä, että nyt lähti Jazmalta mopedi lapasesta, mutta kun tuota käyttää niin subliminaalisesti, että sen tajuaa vasta kun sen ottaa pois, niin toi hommeli toimii tajuttoman hyvin.
Sekään ei haitannut, että bändi veti ehkä yhden parhaimmista keikoistaan ja mä sain siinä samalla hiottua mikseriini vihdoin semmoisen pohjan, että siitä on aina hyvä rakentaa keikka kuin keikka.
Yksi urani parhaimmista keikoista. Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin hattua nostaa!
Erikoismaininta menee myös uskomattoman mukavalle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Bravo!
Kommentit
Lähetä kommentti